Rappukäytävä kiljunnat on lähes historiaa! Jee! Ainoastaan, jos naapurin rhodesiankoiranarttu (Irkun ja mun mielestä I-H-A-N-A) tai toisen naapurin collieuros (Ronin mielestä K-A-M-A-L-A) osuu samaan aikaan rappuun, pitää mekastaa. Mennään siis suht rauhassa etapilta toiselle, tai siis Irkku menee, Ronille rappukäytävä on edelleen formularata, jossa kurveissa vaan suditaan. :D Irkku on melko äänekäs tapaus, mutta luin jostain sen kertovan siitä että viettiä löytyy. Toivon mukaan siitä on sitten hyötyä myöhemmin harrastellessa.

Olen huomannut, että pienetkin muutokset rutiineissa ja elämässä saa Irkun ahdistumaan. Yleensä käyn aina lenkin ennenkuin lähden kotoa. Lähden siis niin, etten välissä vaihda ulkovaatteita pois päältä vaan jätän koirat kotiin ja lähden. Tällöin Irkku ei jää vinkumaan perään, koska se on jo tuttu juttu. Mamma tulee varmasti takaisin kun se on aina ennenkin tullut. MUTTA pienikin muutos tähän jo muodostuneeseen rutiiniin saa Irkun vinkumaan perään. Toisaalta se tyytyy pieneenkin nurkalla pissattamiseen, kunhan käydään ulkona, joten ei haittaa mua. Nyt kun tuon tajusi. Kiitos Muusan blogin. :) Toinen tilanne, joka saa Irkun vinkumaan perääni on se, että jätän koirat kotiin toisen kerran lyhyen ajan sisällä. Esim. käyn äkkiä kaupassa, koirat kotona sen aikaa ja sitten lähden vaikka puolen tunnin päästä uudelleen kauppaan unohdettuani jotain. Kauhea kiljuminen perään. Jopa niin, että naapuri soittelee perään, että mitäs jos kuule tulisit kotiin koirasi luo. :( Mutta nuokin tilanteet on vältettävissä. D.A.P.-haihduttimen ostamista myös harkitsen taas, jospa se helpottaisi. Krooninen rahapula vaan estää sen hankinnan nyt. ;)

Hihnassa meillä meuhkataan edelleen, kun ei jaksa/ehdi tehdä niitä lenkkejä erikseen. Alkumeuhkan jälkeen tosin kulkevat jo suht nätisti, kunnes tulee toinen koira vastaan. Irkku kiljuu onnesta ja Roni haluaisi tappaa vastaantulijan. Ihanaa, kun on kaksi näin erilaista koiraa. :D Sama juttu on pimeällä ihmisten ohittamisen kanssa. Nykyään tosin meuhkaaminen kestää jo vähemmän aikaa eli toivoa on. Molemmat kulkevat erikseen tosi nätisti, silloin kun jaksan niitä erikseen viedä. En ota paineita, koska kyseessä on kuitenkin kaksi pienikokoista koiraa eli pystyn ne hallitsemaan ja edistymistä tapahtuu kokoajan. Kai.

Irkun kynsien leikkuu sujuu nykyään avustajan kanssa ongelmitta. Avustaja lähinnä vaan varmistaa ettei Irkku vahingossakaan pääse tilanteesta karkuun ja minä voin rauhassa keskittyä leikkaamaan niitä kynsiä. Pesut, kuivaamiset, hampaiden katsomiset ja muukin "ronkkiminen" on Irkulle ihan tuttua hommaa jo eikä niistä neuvotella. Kaikki kulmurit ovat lähteneet irti ja alakulmuritkin näyttävät menevän oikeille paikoilleen pienen "oikomishoidon" jälkeen. Hyvä juttu! Sisäsiisteys on vielä vähän vaiheessa. Pääasiassa tarpeet tehdään ulos, mutta sisällekin tulee vielä. Ainoastaan yhden työpäivän Irkku on tähän mennessä ollut pissimättä sisälle. Kyllä se kai joskus oppii. En yhtään muista minkä ikäisenä Roni oli täysin sisäsiisti. Tästäkään en jaksa stressata.

Ronin kanssa agilityssä mennään kokoajan eteenpäin. Kepit sujuu jo oikealta puolelta lähes itsenäisesti, oikea aloitusväli pitää enää näyttää. Seuraavaksi harjoitellaan sitä, että Roni alkaisi itse löytämään sen oikean välin mistä aloittaa. Kontaktit sujuu kosketusalustan kanssa, mutta tuntuu silti, ettei Roni oikein tajua niitä. Jospa sen päässä herne liikahtaisi jossain vaiheessa. :DEdelleen Roni hyppii mua vasten agissa heti, jos menen itse ohjauskuvioissa sekaisin tai unohdan radan (eli usein), mutta lopettaa kun kiellän eikä enää ole aikoihin repinyt vaatteita. Nykyään maltan lopettaa ajoissa ennenkuin Roni kuumenee ihan hulluna. Itsekin olen mielestäni jo hiukan kehittynyt, en enää näytä kokoaikaa Hessu Hopolta radalla juostessani. Tai ainakin oletan niin. :D Viime treeneissä Roni loukkasi kannuskyntensä, mutta se ei menoa haitannut. Itse huomasin tapahtuneen vasta, kun ihmettelin miksi Ronista vuotaa verta. Betadinea ja kipulääkettä hoidoksi ja kynsi on nyt jo miltei ennallaan. Onneksi. Tämän tapahtuneen ansiosta muistin, että ne vakuutukset koirille pitäisi vihdoin hommata. Niin ja mulla on nykyään oma sportti-ID. Olen  agilityurheilija.Minä, urheilija?!?! :D Irkkukin pääsee muuten todennäköisesti mukaan parsonpenskojen ipana-agilityyn. Irkku, joka siis luulee olevansa parsoni. Annu kerran parsonlenkillä sanoikin, että Irkulle ei saa antaa peiliä nenän eteen, ettei tule identiteettikriisiä. :D

Elämässämme on muutenkin ollut nyt hiukan muutoksia tässä lähiaikoina, sillä elämässämme on alkanut pyörimään uusi ihminen. Molemmat koirat ovat tähän jollain lailla reagoineet. Irkku on jotenkin vielä huomionhakuisempi kuin ennen (mikäli se enää on mahdollista), kun en anna sille kaikkea huomiotani. Tai sitten tämä toinen ihminen on saanut minut huomaamaan kuinka kuriton penska Irkku on. :D Roni tosin huolehtii Irkun komentamisesta, kun Irkulla menee ihan överiksi se riehuminen. :) Onneksi Iris on "Irkku rakastaa kaikkia, aseet heitetään roskiin"-tyyppinen ratkaisu, joten sen suhteen ei ole pelkoa, mutta Roni on kerran murissut tälle kyseiselle ihmiselle. :( Roni lensi sitten perkeleiden säestämänä vierestäni pois ja vasta luvan kanssa nöyränä sai palata takaisin. Tämän jälkeen ei ole sellaista esiintynyt. Veikkaan kyllä, että kipeällä kynnellä ja Irkun ruokien syömisestä johtuneella ripulilla oli osuutta asiaan. Roni nimittäin kyllä tykkää tästä ihmisestä kovastikin. Toivottavasti tottuvat tilanteeseen ja minut tuntien tälläiset "poikkeustilanteet" eivät kauaa kestä. ;)

Irkun syöminen on nykyään melko huonoa. Se nirsoilee ja kaiholla katselee Ronin ruokia. Irkku syö siis nykyään tätä kunnes aloitamme BARF-ruokinnan Niinan kanssa yhteistyössä. Irkku syö iltaruuan kokonaan, mutta aamuruuasta närppii vain lihat yms ja jättää nappulat lähes syömättä. En tiedä mistä johtuu, mutta ei ole kukaan koira varmasti ruokakupin ääreen nälkään kuollut. :)

Huh, tulipas tekstiä. Ai niin, nyt on taas kone kotonakin. Kiitos johdonkorjaaja ihmemiehelle. :) Verkkokauppa.com pitäköön tunkkinsa. Pah.