Eilen lenkillä meni ihan totaalisesti hermot tohon pikku nilkkiin (eli Roniin). Ohittamisista ei tule MITÄÄN! Jos Roni näkee hihnassa ollessaan toisen koiran lähempänä kuin 200metrin päässä, katoaa korvat samantien päästä eikä mitkään sirkustemput auta. Vinkkejä otetaankin vastaan. Näitä on nyt kokeiltu: kolinapurkkia, vinkulelua, superhyviä nameja, karjaisuja ja leikkiin houkuttelemista mitä alyttömimmillä jutuilla eikä mikään toimi pidempään kuin pari kertaa eteenpäin!!! Alkaa mennä hermot, vaikka tiedän sen olevan minun vika eikä hermostuminen ainakaan auta asiaa. Kohta musta tehdään varmaan joku eläinsuojeluilmoitus, kun raivoan tolle söpölle pienelle koiraraukalle syyttä suotta!

Keskustassa asuessamme ei ollut näitä ongelmia luultavasti siksi, että toisen koran näkeminen ei ollut harvinaista herkkua kuten nyt. Jos lenkillä tulee ehkä kaksi koiraa vastaan niin yritä siinä nyt vahvistaa ohittamista! Ehkä tosin tietoisesti yritän välttää ruuhkahuippuja ohitusongelmien vuoksi. Jollekin kurssille pitäis vissiin ilmoittautua... Äh!

Eilen lenkillä sain järkyttävät rakot kantapäihini melko uusista vaelluskengistä, joten käveleminen on aika tuskaa eikä koiran kanssa pysty lähtemään pitkälle lenkille. Ratkaisu koiran lenkittämiseen löytyi hiihtäjistä! Eikun autolla Näsijärven jäälle polkujen ulkopuolelle ja antaa koiran jahdata kaukana hiihtäviä hiihtäjiä. Roni juoksi pää kolmantena jalkana hiihtäjiä kohti ja huomattuaan mamman jääneen jälkeen, juoksi se täysillä minun luo. Tätä reilu tunti ja vielä päälle vinkulelun heittelyä koirapuistossa niin oli koira lenkitetty eikä minun tarvinnut kävellä kuin muutama sata metriä. Kiitos hiihtäjät, kun lenkititte koirani. Muistakaa kuitenkin se, että edelleen inhoan sitä, että joka pirun metsä ja lenkkipolku pitää vetää talvella latuja täyteen. Tarvitseeko suksilla päästä Lielahdesta Linnainmaalle? Kysyn vaan.