kesällä 2008. Olen netistä etsinyt sitä mahdollista toista koiraa tai oikeastaan sitä rotua Ronille kaveriksi. Tällä hetkellä johdossa on Rhodesiankoiranarttu. Haluan seuraavaksi ison ja hiukan enemmän miellyttämishalua omaavan koiran. Toinen parsoni olisi kyllä myös kiva, mutta maailmassa on niin paljon muitakin ihania koirarotuja, eikä tätä elämää ole loputtomasti jäljellä niitä ottaa. 
Lisäksi toivon  toisen koirani olevan hiukan helpompi kuin tuo meidän touhuterrierimme. Isäni tosin
on sitä mieltä, että saisin lyhtypylväänkin hermoraunioksi. Mitähän se mahtoi sillä tarkoittaa?

Meillä on tänä viikonloppuna muutto edessä. Nytkin pitäisi pakata ja siivoilla, mutta netissä surffaaminen ja tv:n tuijottaminen on kivempaa. Iskä tulee sitä paitsi vasta huomenna auton kanssa. Mikäs kiire tässä on, kun vaatteet ja kirjat on pakattu ja vietykin jo uuteen asuntoon. Tehtiinkin tänään oikein pitkä lenkki jäällä Emman ja Riikan kanssa. Mulla oli tarkoituksena väsyttää Roni, että on sitten helpompi pakkailla, kun Roni ei "auta", mutta nukahdin itsekin lenkin jälkeen. Nyt siis pakkaillaan taas yhdessä!

Voi sitä Ronin ja Emman jälleennäkemisen riemua! Emmalla on ollut juoksut eikä vauhtisisarukset ole nähneet kolmeen viikkoon. Kyllä se Emma vieläkin Ronin mielestä tuoksui aika ihanalle, mutta ei ne onneksi mitään sukurutsaa harrastaneet. Ronilla onkin ollut nyt Emman juoksujen aikaan kavereista pulaa. Viime viikonloppuna käytiin lauantaina ja sunnuntaina hihnalenkillä Tiinan ja Klenin kanssa, mutta Roni ei Klenin kanssa päässyt leikkimään. Olen kyllä melkein varma, että pojat olisivat tulleet vapaana ihan ok. juttuun, mutta Tiina ei (vielä...) uskaltanut Kleniä päästää Ronin kanssa irti. Pojilla on kuitenkin sen verran ikäeroa ja Kleni on niin äijä, ettei Roni sille uskalla kukkoilla.  Hyvää teki hihnalenkkikin toisen uroksen kanssa, kun Tyykoa ja Tinoa lukuunottamatta Roni hengailee vaan tyttöjen kanssa. Sunnuntaina Roni pääsi sitten juoksentelemaan ihanan Ainon kanssa. Ainoa ja Ronia tosin kiinnosti jäällä muut jään käyttäjät enemmän kuin painiminen. Onneksi ne pääsivät vielä yhdessä tuhoamaan keppejä jäällä kävelyn jälkeen. Kiitos Tiinalle ja Riikalle lenkkiseurasta. Yhdessä lenkkeileminen on kivaa eikä yhtään niin rankkaa kuin yksinään!

Tämä viikko onkin kulunut aika vauhdilla. On ollut kaikenlaista asioiden järjestelemistä, lenkkeilyä, hitosti töitä, pakkaamista, siivoamista, tavaroiden purkamista, shoppailua ym. mukavaa. Kyllä tämä sinkkuuntuminen on rankkaa, kun joutuu ihan kaiken tekemään itse!
Prinsessa Mirka joutuu nyt vihdoin viimein ihan oikeasti itsenäistymään! Hui. Kuka musta nyt huolehtii? Täytyykö mun tosiaan tehdä sekin itse? :)