Tänään mietin lenkillä ärripurrini kanssa tuskaillessa, että miten sitä voikaan olla koiran kanssa niin kädetön ja neuvoton, kun työssäni kohtaan mitä hankalampia lapsia ja heidän kanssaan selviydyn lähes mistä vaan. Eihän tietenkään lasta ja koiraa voi verrata, mutta mun pitäisi olla parhaimmillani ratkoessani hankalia tilanteita. Ehkä tämä jokapäiväinen tahkoaminen, ongelmien ratkominen ja kaiken analysoiminen töissä, kotona ja lenkkipoluilla on liikaa.

Otin lenkille mukaan lihapullia. Ajattelin, että niillä viimeistään onnistuu ohittamiset! Roni nimittäin sekoaa lihapullista, mutta ei. Vaikka kuinka työnsin lihapullaa nenän eteen, Ronia kiinnosti enemmän vastaantulijalle rähiseminen. Mitä minä teen väärin vai oliko lihapullat väärän merkkisiä?! Sain Tiinalta tänään vinkin, että Tommy Wiren osaisi ehkä auttaa. Taidanpa olla häneen yhteydessä, kunhan jaksan ja ehdin.Kiitos Tiina vinkistä. Lähes kaikkea olen valmis kokeilemaan.

Meidän elämäämme alkoi puhaltamaan muutosten tuulet. Me muutamme Ronin kanssa parin viikon sisällä kaksin yksiöön. Sen suurempaa draamaa ei tilanteeseen liity, näin on vaan kaikkien kannalta parempi. En tiedä miksi edes kerron asiasta täällä, ehkä voidakseni perustella Ronin huonoa käyttäytymistä ja omaa lyhytpinnaisuuttani muutosstressillä... ;) Saas nähdä miten me kaksi suurta mahdumme pieneen yksiöön (n.35m)?!