Taas oli pitkä teksti tulossa tänne meidän elämästä, mutta perkeleen tietotekniikkaongelmat hävitti sen kokonaan. Yritän kirjoittaa nyt saman uudestaan lyhyesti:

Eli. Miedän elämässä ei ole tapahtunut juuri mitään jännää. Kohta kyllä tapahtuu jos jonkinlaisia muutoksia meidän elämässä, mutta siitä ehkä tarkemmin myöhemmin.

Ronin kanssa sujuu arki vaihtelevalla menestyksellä. Välillä sujuu todella hyvin. Välillä taas mikään ei suju. Ohittamisten kanssa on edelleen ongelmaa, mutta luoksetulo on melkein 100-varma. Perjantaina oltiin lähimetsässä ja auto lähti liikkeelle noin 200metrin päästä ja Roni perään. Karjaistuani Ei ja kutsuttuani Ronia oli minulla kuuliainen koira vieressä. Roni ei siis jahdannut autoa kovin pitkälle, vaikka mahdollisuus olisi ollut. Välimatka oli ehkä riittävä tai sitten mulla on vaan niin hyvin koulutettu koira. ;)

Lauantaina Roni oli kahden tytön alistettavana metsälenkillä. Oltiin siis Riikan, Emman, Hannan ja Vapun kanssa lenkillä. Lenkistä on kuvia Emman galleriassa. Roni- reppana on ihan pahnan pohjimmainen siinä seurassa. Kovan pojan imago kärsii ja pahasti.

Eilen oltiin kahdestaan lenkillä ja löydettiin uusi metsälenkki. En kyllä ole ollenkaan varma löydetäänkö me sinne ikinä uudestaan, mutta löydettiinpäs edes kerran. Mun työkaveri on kyllä ihan varma, että se on se sama metsä mikä me aina löydetään uudestaan ja uudestaan. Sen mielestä tällä suunnalla ei voi olla niin paljon pikku metsiä kuin mitä minä olen löytänyt. Onkohan näin?

Tänään jouduin yllätyksekseni olemaan töissä pitkän päivän, mutta onneksi Tomas pystyi tulemaan suht ajoissa kotiin. Vastassa oli ollut hävityksen kauhistus. Eteisen lattialla oli ollut leviteltynä keräyspaperiroskat, lakana- ja pyyhekaapin sisältö lattialla ja mun postikortit levitelty olohuoneen lattialle. Tosi kiva, että Roni on oppinut avaamaan kaappien ovet. Eikun taas lapsilukkoja ostelemaan.

Tässä kuva supersankaristamme:


 Roni sai SuperDog-paidan siskoltani joululahjaksi.