Ronin sisko Emma oli meillä toissa päivänä hoidossa. Ronilla oli ensimmäistä kertaa kivaa uudessa kodissa ja Emman vierailu sujui muutenkin hyvin. Emmalla oli juuri loppunut juoksut ja minun piti olla tarkkana, ettei Roni hypi Emman selkään, mutta siinä kävikin toisin päin. Emma hyppi alistaen Ronin selkään. Roni on niin Emman tassun alla kun vaan voi. Roni auliisti luovutti Emmalle omat luut ja lelut mikäli Emma ne tahtoi. Edes minusta ei tullut sisarusten välillä riitaa, vaikka Monan ollessa meillä hoidossa oli Roni minusta hyvin mustasukkainen. Ehkä olen nyt Ronin silmissä hirviöäiti, josta ei kannatakaan olla mustasukkainen, kun vein sen asumaan pieneen koppiin ja ajoin isin pois... ;) Emma ja Roni painivat noin kaksi tuntia ja ai, että miten helppoa minulla oli. Sain rauhassa juoda aamukahvti ja lueskella lehtiä, kun koirat touhusivat keskenään. Nukuttiin sitten ennen lenkille lähtöä kolmisteen päikkäritkin. Oli ihana nukkua, kun oli kaksi koiraa lämmittämässä. Lenkilläkin sisarukset käyttäytyivät mallikkaasti. Tosin mulla oli broilerpyöryköitä houkuttimena. Ajattelin tehdä itsestäni sillä tavalla mahdollisimman mielenkiintoisen! Koirat juoksi jäällä sydämmensä kyllyydestä ja hihnassakin käyttäydyttiin suht asiallisesti eli Emma käyttäytyi Roni ei. :) Päätös toisen koiran ottamisesta vahvistuu kokoajan. Onneksi ei vielä ole tilaa eikä aikaa. Minun mummon 11-vuotias suomen pystykorva on yllätysraskaana, ehkä otan niistä pennuista yhden. No en! A) Voi olla, että sekä pennut, että emo kuolee synnytyksessä B)Mahdolliset pennut ovat varmaan tosi terveitä, kun on noin nuori äiti C) pystykorvat haukkuu D) mun ei pidä mennä käymään mummolassa sitten vähään aikaan, ettei A,B ja C menetä merkitystään...

Ronilla on ollut hiukan sopeutumisvaikeuksia meidän uuteen elämäntilanteeseen. Se on ollut tosi säikkynä sekä kotona että lenkeillä. Riikan vinkin perusteella ostin Ronille sellaisen D.A.P.- feromonihaihduttimen ja se tuntuu toimivan. Roni on tähän mennessä haukkunut kokoajan yksin ollessaan, mutta eilen mennessäni kotiin oli Roni hipihiljaa. Muutenkin Roni on silmin nähden rennompi ja pelottomampi. Outoja ääniä enää kuunnellaan tarkasti, mutta enää ei tarvitse alkaa samantien rähisemään ovella. Iltalenkilläkin Roni suostuu menemään pidemmälle kuin talon nurkalle ja rappukäytävän portaatkin se uskaltaa jo kiivetä ylös. Voi myös olla, että  Roni kuuli, kun soitin toissailtana työkaverille ja pyysin sitä tuomaan sitruunapantaa lainaksi ja päätti sen takia pysyä hiljaa.;) Nyt meillä on siis varmuuden vuoksi sitruunapanta hyllyssä odottamassa, jollei haukkuminen olekaan loppunut. Huh. On nimittäin ollut sydäntä särkevää katsoa, kun rakkaalla koiralla on paha olla. Onneksi nyt tuntuu helpottavan.