Mistäs sitä aloittaisi... Hmmm. En oikein edes muista mitä kaikkea ollaan tässä viime postauksen jälkeen touhuttu. Pitää hetki oikein miettiä.

Irkun Mila-sisko oli ainakin meillä hoidossa ja hyvin meni! Aluksi ajattelin lenkittää hurjat erikseen, mutta hyvin sujui kolmenkin koiran kanssa lenkkeily, kunhan piti huolen ettei tullut ohittamistilanteita. :) Mitään kinaa tai ärinöitä ei tyttöjen välillä ollut ja Milasta tuli Ronin kanssa niin hyvä kaveri, että Irkku oli välillä se kolmas pyörä. Eli kaikki kiltit ja pienikokoiset narttukoirat vaan meille hoitoon. Pitäisköhän alkaa tekemään tuota työkseen, vois tienatakin paremmin kuin nykyään. :D

Roni oli ensimmäisissä virallisissa agilitykisoissa lainaohjaajansa kanssa. Itse jännitin kisatilannetta ihan hulluna, vaikka oma roolini olikin olla vain kenneltyttönä. Eniten jännitti se miten Roni pysyy lähdössä (eli lähteekö tappamaan jotain puudelia selkänsä taa) ja se miten sen saa maalissa kiinni (eli lähteekö tappamaan jotain edessä olevaa puudelia). Aivan turhaa oli se jännitys! Roni ei korvaansakaan lotkauttanut toisille koirille, kun Ihanan Marikan kanssa sai mennä agilitya ja paljon! Kisamenestyksestä voi lukea täältä. Irkku oli paikalla ihan vaan kisaturistina ja hyvää teki sillekin. Kun M palailee Epsanjasta alkaa Ronin luokkanousut. haha. :)

Oltiin mummolassakin tässä käymässä koko perheen voimin ja siellä tehtiin verijälkeä molemmille "lapsille". Kysyinkin herra L:ltä, että olisiko hän voinut puoli vuotta aiemmin kuvitella itseään kävelemässä ryteikössä verisen sienen edellä laittamassa muovipussin paloja puihin kiinni. Ei kuulemma olisi. :D Annoimme jälkien vanheta ehkä 16 tuntia. Kumpikaan koirista ei onnistunut tehtävässään kauhean hyvin, minun häsellykselläni tosin saattaa olla vaikutusta asiaan. Mun temperamenttini vain on sellainen, etten jaksa odottaa, että koira hoksaa itse vaan menen heti höseltämään väliin. :) Irkulla tosin jäljen loppupuolella syttyi lamppu päässä, mutta minusta tuntui että se enemmän seurasi meidän ihmisten jälkiä kuin sitä verijälkeä. Molemmat kuitenkin suoriutuivat joten kuten kaadolle. Täytyy kokeilla joskus tässä myöhemmin uudelleen. Irkun kanssa tosin voisi kokeilla ihmisjälkeä (vai mikä se nyt onkaan).

Ronin kanssa on alkanut (taas) uudenlaiset hankaluudet. Huoh. Ennen se totteli vapaana ollessaan kuin unelma, mutta ei enää. En nykyään enää uskalla pitää sitä oikeastaan missään muualla kuin poluttomissa metsissä huitsin nevadassa irti. Se nimittäin on Irkun tulon myötä alkanut kuvittelemaan, että on hänen velvollisuutensa hätistää kaikki vastaantulijat pois kimpustamme (Joo joo, johtajuusongelmiako vai tilanteenlukutaidon puutetta). Pureksinut se ei ole onneksi ketään sen suunnistajaäksidentin jälkeen, mutta se hyppii vasten ja haukkuu kaikki vastaantulijat. Ajattelinkin ostaa Ronille sellaisen pitkän liinan (kiitos Kaisa vinkistä), jotaa saan enemmän aikaa reagoida ja nyt lähimetsissä Roni ulkoilee fleksissä Irkun ollessa vapaana. Harmillisinta tämä on sen takia, että Ronille riittää vallan hyvin se kahdeksan metrin fleksi. Se kun ei lähde sen kauemmaksi muutenkaan, mutta kun siihen ei muuten voi enää luottaa. Ärsyttää!! Luoksetuloa yritetään kokoajan vahvistaa kummallakin, josko se auttaisi. Ronille olen vielä tehostanut sitä niin, että heitän pallon minun taakseni, kun kääntyy heti käskystä luo. Josko joskus taas siihen voisi luottaa. Epäluuloinen pieni mammanpoika, jolla on kova saalisvietti. Tämä olisi minun diagnoosini. :) Jatketaan harjoituksia.

Kävin näyttämässä Irkkua pitkästä aikaa Irkun toiselle omistajalle Niinalle. Niina kehui Irkkua kauniiksi ja hyvätapaiseksi nuoreksi naisen aluksi. :) Ensimmäinen näyttely ipanalla on 4.10. ja sitä ennen pitäisi käydä mätsärissä treenaamassa. Tamsk järjestää myös näyttelytreenejä, joihin ajattelin huomenna suunnata. Irkulla alkaa myös ensi viikolla TOKO ja Ronskilla täsmätottis parin viikon päästä. Kivaa kivaa! Kaikkea uutta syksylle. Maanantai onkin meillä sitten oikein superkoirapäivä, kun ensin on Irkun TOKO ja sitten Ronin agi. :D Saa nähdä kauanko tämä laiskimus jaksaa harrastaa kahden koiran kanssa.

Olin viikonloppuna kaasona ystäväni häissä ja koirat olivat viikonlopun käytännössä isäni huostassa, vaikka samassa paikassa nukuimmekin. Isäni luona oli kylässä serkkuni perheineen ja heidän kaksivuotias Verneri poika leikki Ronin kanssa pallolla kirjaimellisesti koko viikonlopun. Aikuiset olivat päättäneet katsoa kumpi väsyy ennemmin, mutta kaksi päivää ei riittänyt näiden kahden väsyttämiseen. Edelleenkin jaksan ihmetellä tuon pikku äksyilijän kykyä olla lasten kanssa. Se antoi Vernerin ottaa pallon pois kiltimmin kuin kenenkään aikuisen ja kärsivällisesti odotti milloin se lentää. On se kuitenkin niin ihana! Kertaalleen Roni onnistui isältäni ja serkkuni mieheltä livistämään ovesta ulos (alkoholilla oli osuutta asiaan) eikä antanut heille kiinni. He hälyttivät siskoni apuun, jonka saavuttua Roni hyppäsi suoraan siskoni syliin ja alkoi nuolla tämän naamaa. Hassu otus. Irkku puolestaan nautiskeli "papan" seurasta koko sielunsa kyllyydestä. Se on ihan käsittämätöntä miten hulluna se on minun isääni. :D

Näiden viime viikonloppuisten häiden vuoksi ei meidän perheellä ole viimeisen kuukauden aikana ollut juurikaan yhteistä aikaa, joten suunnistimme maanantaina Oriveden metsiin perheretkelle. Se oli mukavaa! Samoilimme metsissä, söimme siellä eväitä, jutustelimme ja katselimme koirien kirmaamista hymyssä suin. Miksei elämä voi aina olla näin kiireetöntä. Hiukan minua stressasi mahdolliset marjastajat ja sienestäjät, vaikka minulle kerrottiinkin maaston olevan sellaista ettei sieltä mitään löytäisi. Perheretkeemme kuului myös koirille uusien valjaiden ja pantojen hankkiminen. On ne hienot! Tällaiset. 

Yksiössä asustellaan edelleen ja kaksiota kaivataan! Alkaa pikkuhiljaa ahdistaa se, ettei millään tavaralla ole omaa paikkaa ja kaikki vaatteet ei mahdu kaappeihin. Toivotaan nyt, että ennen joulua meille vapautuisi jostain kaksio, sillä meille oli taas eilen ilmestynyt uusi basso keittokomeron nurkkaan. Kotimme muistuttaa kohta enemmän treenikämppää kuin kotia. Muusikkomiehet. Huokaus. :D