Löytyy täältä...

roniris.wordpress.com

Eli äkkiä tulen tänne tämän julkistamaan. Lisää päivityksiä luvassa ensi viikolla, kun jaksan. tulossa mm. Irkun näyttelyarvostelu...

Eli Ronin se viime kertainen diagnoosi (se joku kammottava kirjainyhdistelmä jostain sikiöaikaisista verisuonijäämistä) oli pysynyt ennallaan ja linssit siistit ja paikoillaan. Ihanaa!

Irkulla ei ollut mitään silmäsairauksia, mutta Irkulta puuttuu kyynelkanavan aukko (en saa selvää diagnoosista), jonka voi korjata pienellä leikkauksella joskus. Terveet silmät siis kuitenkin.

Kaikki muutkin tarkastuksessa meidän porukassa käyneet taisivat olla terveitä! Ihanaa! Oli hauska nähdä pinsereitä ja parsoneita porukassa.

Nyt jos yrittäisin jatkossa päivitellä vähän useammin, kun kotonakin on taas kone. Mut nyt meen. Paremmalla ajalla sitten.

Nopea pikapäivitys töissä ollessa siis...

Asumme edelleen yksiössä eikä loppua näy. Eikö animalia ja amnesty voisi puuttua tähän tilanteeseen?!? Onhan tämä nyt jo ihmis-ja eläinoikeuksien rikkomista, että kaksi ihmistä ja kaksi koiraa asuvat yksiössä. :D Toisaalta on kyllä ihan kiva, että kaikki neljä olemme kokoajan toisiamme lähellä.

Mitäs  koiramaista me ollaan viime aikoina puuhailtu. öööö.... Irkku harrastaa siis tokoa nykyään ja jopa hra L on kertaalleen käynyt Irkun kanssa tokotreeneissä ja hänpä innostui siitä! Nyt kotona harjoitellaan miltei joka päivä paikallaan oloa, maahanmenoa ja perusasentoa. Hra L oli myös Irkun kanssa paikkaamassa poissaolijoita Ronin keskiviikon TC-kurssilla. Kerrassaan täydellinen mies! Pärjää sekä minun että koirieni kanssa. :)

Roni osallistui M:n kanssa parsoneiden agimestiksiin, joissa Roni oli ykkösluokan paras. Jee Jee! Saatiin hieno ruusukekin (otan kuvan joskus), joka tosin olisi Ronin mielestä paljon kivempi palasiksi pureksittuna. Irkku oli jälleen turistina mukana.

Lenkit sujuu edelleen ihan ok, kunhan ei "viholaisia" ole näköpiirissä. :) Ronia en nykyään uskalla pitää irti muuta kuin paikoissa, joissa näen kauas. Pitkällä fleksillä se ulkoilee siis edelleen lähimetsissä ja tiheissä metsiköissä. Eipä se tunnu siitä juuri kärsivän. Fleksin kanssa onkin todella kätevä harjoitella vapaana oloa, sillä sen avulla pystyy luomaan illuusion vapaana olosta ja minä pysyn  rauhallisena. Näillä mennään kunnes olen varma, että Roniin voi taas luottaa. Hyvä harjoittelupaikka on myös aseman viereinen koirapuisto, jossa kulkee paljon ihmisiä ohi ja Roni voi olla vapaana. Nykyään Roni tuleekin 95%sti luo, vaikka tekisi mieli mennä aida raosta rähjäämään ohikulkevalle äijäporukalle. Jee jee!!

Irkun kanssa ollaan harjoiteltu näyttelytaitoja näyttelytreeneissä ja kotona. Tytsy osaa seistä hienosti, mutta kävelyttäminen (vai mikä se on) muistuttaa enemmän tokon seuraamista. Noo.. ehkä se Niinan kanssa sujuu paremmin. Minähän en siis Irkkua esitä, kun oon niin kova jänskäämään.

Tällaista meillä. Rauhallista yhteiseloa lenkkeilyn tokon ja agin merkeissä. Minä haaveilen yhteisestä vapaapäivästä ja päiväretkestä esim. seitsemisen kansallispuistoon. Pienet on ihmisen haaveet, kun on onnellinen. :)

Mistäs sitä aloittaisi... Hmmm. En oikein edes muista mitä kaikkea ollaan tässä viime postauksen jälkeen touhuttu. Pitää hetki oikein miettiä.

Irkun Mila-sisko oli ainakin meillä hoidossa ja hyvin meni! Aluksi ajattelin lenkittää hurjat erikseen, mutta hyvin sujui kolmenkin koiran kanssa lenkkeily, kunhan piti huolen ettei tullut ohittamistilanteita. :) Mitään kinaa tai ärinöitä ei tyttöjen välillä ollut ja Milasta tuli Ronin kanssa niin hyvä kaveri, että Irkku oli välillä se kolmas pyörä. Eli kaikki kiltit ja pienikokoiset narttukoirat vaan meille hoitoon. Pitäisköhän alkaa tekemään tuota työkseen, vois tienatakin paremmin kuin nykyään. :D

Roni oli ensimmäisissä virallisissa agilitykisoissa lainaohjaajansa kanssa. Itse jännitin kisatilannetta ihan hulluna, vaikka oma roolini olikin olla vain kenneltyttönä. Eniten jännitti se miten Roni pysyy lähdössä (eli lähteekö tappamaan jotain puudelia selkänsä taa) ja se miten sen saa maalissa kiinni (eli lähteekö tappamaan jotain edessä olevaa puudelia). Aivan turhaa oli se jännitys! Roni ei korvaansakaan lotkauttanut toisille koirille, kun Ihanan Marikan kanssa sai mennä agilitya ja paljon! Kisamenestyksestä voi lukea täältä. Irkku oli paikalla ihan vaan kisaturistina ja hyvää teki sillekin. Kun M palailee Epsanjasta alkaa Ronin luokkanousut. haha. :)

Oltiin mummolassakin tässä käymässä koko perheen voimin ja siellä tehtiin verijälkeä molemmille "lapsille". Kysyinkin herra L:ltä, että olisiko hän voinut puoli vuotta aiemmin kuvitella itseään kävelemässä ryteikössä verisen sienen edellä laittamassa muovipussin paloja puihin kiinni. Ei kuulemma olisi. :D Annoimme jälkien vanheta ehkä 16 tuntia. Kumpikaan koirista ei onnistunut tehtävässään kauhean hyvin, minun häsellykselläni tosin saattaa olla vaikutusta asiaan. Mun temperamenttini vain on sellainen, etten jaksa odottaa, että koira hoksaa itse vaan menen heti höseltämään väliin. :) Irkulla tosin jäljen loppupuolella syttyi lamppu päässä, mutta minusta tuntui että se enemmän seurasi meidän ihmisten jälkiä kuin sitä verijälkeä. Molemmat kuitenkin suoriutuivat joten kuten kaadolle. Täytyy kokeilla joskus tässä myöhemmin uudelleen. Irkun kanssa tosin voisi kokeilla ihmisjälkeä (vai mikä se nyt onkaan).

Ronin kanssa on alkanut (taas) uudenlaiset hankaluudet. Huoh. Ennen se totteli vapaana ollessaan kuin unelma, mutta ei enää. En nykyään enää uskalla pitää sitä oikeastaan missään muualla kuin poluttomissa metsissä huitsin nevadassa irti. Se nimittäin on Irkun tulon myötä alkanut kuvittelemaan, että on hänen velvollisuutensa hätistää kaikki vastaantulijat pois kimpustamme (Joo joo, johtajuusongelmiako vai tilanteenlukutaidon puutetta). Pureksinut se ei ole onneksi ketään sen suunnistajaäksidentin jälkeen, mutta se hyppii vasten ja haukkuu kaikki vastaantulijat. Ajattelinkin ostaa Ronille sellaisen pitkän liinan (kiitos Kaisa vinkistä), jotaa saan enemmän aikaa reagoida ja nyt lähimetsissä Roni ulkoilee fleksissä Irkun ollessa vapaana. Harmillisinta tämä on sen takia, että Ronille riittää vallan hyvin se kahdeksan metrin fleksi. Se kun ei lähde sen kauemmaksi muutenkaan, mutta kun siihen ei muuten voi enää luottaa. Ärsyttää!! Luoksetuloa yritetään kokoajan vahvistaa kummallakin, josko se auttaisi. Ronille olen vielä tehostanut sitä niin, että heitän pallon minun taakseni, kun kääntyy heti käskystä luo. Josko joskus taas siihen voisi luottaa. Epäluuloinen pieni mammanpoika, jolla on kova saalisvietti. Tämä olisi minun diagnoosini. :) Jatketaan harjoituksia.

Kävin näyttämässä Irkkua pitkästä aikaa Irkun toiselle omistajalle Niinalle. Niina kehui Irkkua kauniiksi ja hyvätapaiseksi nuoreksi naisen aluksi. :) Ensimmäinen näyttely ipanalla on 4.10. ja sitä ennen pitäisi käydä mätsärissä treenaamassa. Tamsk järjestää myös näyttelytreenejä, joihin ajattelin huomenna suunnata. Irkulla alkaa myös ensi viikolla TOKO ja Ronskilla täsmätottis parin viikon päästä. Kivaa kivaa! Kaikkea uutta syksylle. Maanantai onkin meillä sitten oikein superkoirapäivä, kun ensin on Irkun TOKO ja sitten Ronin agi. :D Saa nähdä kauanko tämä laiskimus jaksaa harrastaa kahden koiran kanssa.

Olin viikonloppuna kaasona ystäväni häissä ja koirat olivat viikonlopun käytännössä isäni huostassa, vaikka samassa paikassa nukuimmekin. Isäni luona oli kylässä serkkuni perheineen ja heidän kaksivuotias Verneri poika leikki Ronin kanssa pallolla kirjaimellisesti koko viikonlopun. Aikuiset olivat päättäneet katsoa kumpi väsyy ennemmin, mutta kaksi päivää ei riittänyt näiden kahden väsyttämiseen. Edelleenkin jaksan ihmetellä tuon pikku äksyilijän kykyä olla lasten kanssa. Se antoi Vernerin ottaa pallon pois kiltimmin kuin kenenkään aikuisen ja kärsivällisesti odotti milloin se lentää. On se kuitenkin niin ihana! Kertaalleen Roni onnistui isältäni ja serkkuni mieheltä livistämään ovesta ulos (alkoholilla oli osuutta asiaan) eikä antanut heille kiinni. He hälyttivät siskoni apuun, jonka saavuttua Roni hyppäsi suoraan siskoni syliin ja alkoi nuolla tämän naamaa. Hassu otus. Irkku puolestaan nautiskeli "papan" seurasta koko sielunsa kyllyydestä. Se on ihan käsittämätöntä miten hulluna se on minun isääni. :D

Näiden viime viikonloppuisten häiden vuoksi ei meidän perheellä ole viimeisen kuukauden aikana ollut juurikaan yhteistä aikaa, joten suunnistimme maanantaina Oriveden metsiin perheretkelle. Se oli mukavaa! Samoilimme metsissä, söimme siellä eväitä, jutustelimme ja katselimme koirien kirmaamista hymyssä suin. Miksei elämä voi aina olla näin kiireetöntä. Hiukan minua stressasi mahdolliset marjastajat ja sienestäjät, vaikka minulle kerrottiinkin maaston olevan sellaista ettei sieltä mitään löytäisi. Perheretkeemme kuului myös koirille uusien valjaiden ja pantojen hankkiminen. On ne hienot! Tällaiset. 

Yksiössä asustellaan edelleen ja kaksiota kaivataan! Alkaa pikkuhiljaa ahdistaa se, ettei millään tavaralla ole omaa paikkaa ja kaikki vaatteet ei mahdu kaappeihin. Toivotaan nyt, että ennen joulua meille vapautuisi jostain kaksio, sillä meille oli taas eilen ilmestynyt uusi basso keittokomeron nurkkaan. Kotimme muistuttaa kohta enemmän treenikämppää kuin kotia. Muusikkomiehet. Huokaus. :D

Meidän harrastusrintamalla puhaltaa hiukan uusia tuulia... Eräs rakas ystävä (onpas mystistä) alkaa kisaamaan Ronin kanssa agilityssä ja meidän Tiina-valkku lupasi, että Irkku saa tarvittaessa siirtyä Ronin tilalle meidän agilityryhmään kunhan opettelee alkeet ensin jossain muualla. Jee! Ajatuksena onkin nyt se, että hankin toisen seuran jäsenyyden ja maksan kausimaksun, jolloin Marika ja Ville voivat koutsata mua Irkun kanssa alkeissa samalla kun treenaavat Ronista maailmanmestaria! Niin, päätelkää siitä nyt sitten jotain... :) Ajattelinkin tehdä niin, että ilmoitan Irkun TOKOn  ja sitten vaivihkaa jossain vaiheessa siirryn sinne Ronin kanssa. Ei mulla vuorotyöläisenä ole kuitenkaan aikaa harrastaa kahden koiran kanssa kahta lajia niin olisi hyvä, jos voisi vähän vuorotella. Roni meinaan tykkää ihan hulluna tokoilla ja agilityharrastamisen sen kanssa hoitaa kohta joku muu niin minä voin keskittyä tokoiluun.

Oltiin siis torstaina treenaamassa kokoonpanolla Kosto, Aino, Roni ja Irkku. Mentiin sillä mentaliteetilla, että kaikki kokeilevat kaikkia koiria. :D Hra L:kin kokeili Ronin kanssa pienen radan pätkän ja hiukan harmitti, kun se sujui ihan melkein yhtä hyvin kuin mulla ja Ronilla. :D Roni meni Marikan kanssa ihan tosi paljon paremmin kuin mun kanssa ja Villen kanssa ihan super hyvin. Ville on itse niin nopea, että saa Ronistakin ns. parhaat tehot irti! Marika taas on ohjaajana NIIIN paljon taitavampi kuin minä, että tästä parivaljakosta kuullaan vielä... On se vaan hyvä koira ja ihanaa, että saa arvoisensa ohjaajan. :P Go Marika Go!

Irkullakin syttyi torstaina lamppu päässä agilityn suhteen. Mentiin hiukan keppejä, puomia ja hyppy-putki-hyppy-suoraa. Varsinkin tuosta suorasta Irkku oli ihan onnessaan! "Kato äiti, mä osaan!!"-ilme naamalla se mennä viipotti, mutta ei juoksennellut nyt yhtään omiaan, vaikka aluksi jännitti päästää se irti, koska en halua opettaa sitä siihen agilitykentällä juoksenteluun vaan pidän mieluummin kiinni. Huomattiin myös porukalla se, että minä taidan olla Irkulle se maailman paras palkka. Namitkin on ok, mutta lelut ei vois vähempää kiinnostaa vaan on ihana hyppiä mun kanssa ja nuolla naamaa, kun kehutaan. :) Oikea mamman tyttö. Oli mulla kaksi väsynyttä koiraa (ja yksi ihminen) kotona, kun oltiin monta tuntia kentällä.

Ja arvatkaas mitä! Mulla on kaksi hihnassa suht nätisti kulkevaa koiraa!! Alkusähellys ja yllättävät koirien kohtaamiset on asia erikseen, mutta muuten ei mene hermot enää läheskään joka lenkillä ja nameja kuluu!! Ihanaa!

Huomenna olisi tarkoitus treffata Irkun Mila-siskoa, joka tulee meille yökylään ensi viikonloppuna. Pinsereiden kesäpäiville ei valitettavasti päästä, kun mulla on iltavuoro. :(  Ja maanantaina olisi tarkoitus agilityn jälkeen lähteä pariksi päiväksi mun mummolaan! Kivaa!